Remix on Porilainen Suomirockia soittava cover-/bilebändi.
Bändin jäsenistä kolme asuu Porissa (Jokinen, Lamminen ja Kallio),
yksi Ulvilassa (Lintula) ja yksi Pomarkussa (Ruokoski).
Remix perustettiin alkuvuodesta 2008.
Ensimmäinen keikka 21.3.2008 yksityistilaisuus Porin puuvillatehtaalla.
Ensimmäisenä vuotenaan (2008) Remix teki jo 37 keikkaa.
Juha Jokinen ja Janne Lintula alkoivat koota bändiä joka alkaisi
keikkailla paljon.
Alkuperäinen kokoonpano: Juha Jokinen (rummut), Jyri Kallio
(koskettimet), Janne Lintula (kitara), Jyrki “Jyce” Vanhatalo (basso) ja
Juha Lamminen (laulu). Vanhatalo jätti yhtyeen tammikuussa 2010.
Nykyinen kokoonpano: Juha Jokinen (rummut), Jyri Kallio (koskettimet),
Janne Lintula (kitara), Teemu Ruokoski (basso) ja Juha Lamminen (laulu)
Juha Jokinen on soittanut pitkän uran mm. Dingossa ja Merkattu maa-
yhtyeessä. Soittanut myös Tommi Läntisen Boycott-yhtyeessä
Juha Lamminen ja Janne Lintula ovat vierailleet mm. sinkkulistalla
lätkähitti ” Sydän on sinivalkoinen” kappaleella Nuoret Vihaiset Miehet-
yhtyeen kanssa. Lintula tunnetaan myös Murhe- yhtyeestä. Lamminen
on nähty bilelavalla ennen Kapteeni Lammisena lentävän rock n roll
cirkuksensa kanssa.
Remix ei esitä omaa materiaalia. Bändi on ilmoittanut kuitenkin jos-
sain vaiheessa harkitsevansa oman materiaalin tekemistä.
Nimi Remix syntyi pitkän ja vaikean pohdinnan päätteeksi.
Nimen syntyyn ei liity mitään erityistä tarinaa.
Media-yhteyshenkilö: juha.lamminen@remixyhtye.fi
Lataa Promokuva ja Logo:
Keikkamyynti
Arttu Tolonen
Puh. 09-68593223
Fax. 09-68593224
gsm 044-0314444
arttu.tolonen@piikkikasvi.fi
www.piikkikasvi.fi
Bändin yhteyshenkilö
Juha Jokinen
Puh.0400-722955
remix@remixyhtye.fi







